Täydellinen epätäydellisyys, perfektionistin mittakaavavirhe. Suunnaton musta avaruus, joka saa uusia värejä, muotoja ja ääniä.. pelkään niitä. En voi puhua niistä.

Se kuuluu minuun, äänet. Ne ovat sairaus, joka kiroaa minut. Lääkkeistä huolimatta ne ovat palanneet.. Ne yöt, jolloin istun kippurassa huoneeni lattialla korviani pidellen, purren itseäni polveen etteivät nyyhkytykset kuuluisi. Päivät, jolloin syön uskomattoman paljon vain saadakseni sen kaiken itsestäni pois. Miten kukaan voisi rakastaa minua, kun olen tällainen?

Silti tiedän että rakastaa. En vain pysty jatkamaan näin.. jotain on tapahduttava.